ISO KIRJA

128 ISO KIRJA ymmärtää antavansa liian vähän. Antamisesta, ei saamisesta, tulee perheen johtava periaate.  Oletetaan, että isällä on ollut voimakas hengellinen koke- mus. Hän on muuttunut uudeksi mieheksi kuin yhdessä yössä. Hänestä tulee uskonnollinen kiihkoilija. Hän ei pysty keskit- tymään mihinkään muuhun. Niin pian kuin isän raittius alkaa olla arkipäiväinen asia, perhe voi ruveta katselemaan uutta ou- toa isää ensin huolestuneena, sitten hermostuneena. Isä puhuu uskonasioista aamusta iltaan. Hän saattaa vaatia perhettään löytämään Jumalan mitä pikimmin. Hän voi olla ällistyttävän piittaamaton ja ilmoittaa olevansa maallisten huolien yläpuo- lella. Hän saattaa sanoa vaimolleen, joka on koko ikänsä ollut uskonnollinen ihminen, että tämä ei tiedä asiasta yhtään mitään ja että tämän on omaksuttava miehen hengellinen näkemys niin kauan kuin vielä on aikaa.  Jos mies lähtee tälle tielle, perhe suhtautuu siihen yleensä nurjasti. Perheen jäsenet ovat ehkä mustasukkaisia Jumalalle, joka on vienyt isän kaiken kiintymyksen. He ovat kyllä kii- tollisia siitä, että isä ei juo enää, mutta heitä saattaa harmittaa se, että Jumala on saanut aikaan ihmeen, johon heistä ei ollut. He unohtavat helposti, että inhimillinen apu ei voinut enää isää tavoittaa. He eivät ehkä käsitä miksi heidän rakkautensa ja uhrautu-vaisuutensa ei saanut isää ryhdistäytymään. Ei isä ole oikeastaan uskonnollista tyyppiä, he sanovat. Jos hän tahtoo oikaista menneet vääryydet, miksi hän välittää kaikista maail- man muista ihmisistä mutta ei perheestään? Mitä se sellainen puhe on olevinaan, että Jumala pitää heistä huolen? Perhe alkaa epäillä, että isä on hurahtanut.  Hän ei ole niin tasapainoton kuin perhe saattaa kuvitella. Monet meistä ovat haltioituneet samalla tavalla. Jouduimme hengelliseen huumaukseen. Olimme kuin kurja kullankaivaja,