ISO KIRJA
129 joka muonavarojen jo loppuessa iskeekin hakullaan kultasuo- neen. Ilollamme ei ollut rajoja, kun vapauduimme loputtomalta näyttäneestä painajaisesta. Isästä tuntuu, että hän on löytänyt jotakin kultaakin kalliimpaa. Jonkin aikaa hän yrittää pitää aarteen itsellään. Hän ei ehkä heti käsitä, että hän on löytänyt ehtymättömän suonen, mutta se tuottaa vain jos hän kaivaa sitä loppuelämänsä ja pyrkii antamaan kaiken pois. Jos perhe on yhteistyössä isän kanssa, tämä huomaa pian että arvot ovat menneet hänen päässään sekaisin. Hän käsit- tää, että hänen hengellinen kasvunsa on ollut toispuolista, että hänenlaisensa tavallisen miehen hengellinen elämä ei ehkä olekaan täydellistä, ellei hän ota vastuuta myös perheestään. Jos perhe käsittää, että isän käytös on vain yksi vaihe hänen kehityksessään, kaikki kääntyy hyväksi. Ymmärtäväisen ja myötämielisen perheen keskellä isän hengellisen lapsuuden haihatukset häviävät nopeasti. Mutta jos perhe arvostelee isää ja tuomitsee hänen käytök- sensä, voi käydä päinvastoin. Isästä saattaa tuntua, että vuosien juominen oli tuominnut hänet olemaan aina väärässä perheen silmissä, mutta nyt hän onkin muita parempi koska Jumala on hänen puolellaan. Jos perhe moittii isää jatkuvasti, hän saattaa takertua entistä tiukemmin tähän harhaluuloon. Sen sijaan, että hän kohtelisi perhettään asiaan kuuluvasti, hän saattaakin ve- täytyä yhä enemmän itseensä ja tuntea, että hänen hengellinen elämänsä antaa siihen oikeuden. Vaikka perhe ei olisikaan yhtä mieltä kaikista isän hengel- lisistä toimista, hänellä pitäisi olla vapaus tehdä niin kuin hän tahtoo. Vaikka hän suhtautuisikin perheeseen vastuuttomasti ja laiminlöisi sitä, on parasta antaa hänen mennä niin pitkälle kuin on mennäkseen muiden alkoholistien auttamisessa. Toipumisen PERHEEN SUHTAUTUMINEN
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MjM=