ISO KIRJA

137 TYÖNANTAJILLE ta sanomalehtileikkeen. Se oli erään myyntimiehen kuolinil- moitus. Hän oli parhaita myyntimiehiä, mitä minulla on kos- kaan ollut palveluksessani. Juotuaan yhtä mittaa kaksi viikkoa hän oli asettanut haulikon piipun suuhunsa ja laukaissut sen varpaallaan. Olin erottanut hänet juomisen takia kuusi viikkoa aiemmin.  Vielä yksi kokemus: Sain kaukopuhelun Virginiasta naiselta, jonka ääni töin tuskin kuului puhelimesta. Hän tahtoi tietää, oliko hänen miehensä henkivakuutus vielä voimassa. Mies oli hirttäytynyt halkovajaan neljä päivää aikaisemmin. Minä olin joutunut erottamaan hänet juopottelun takia, vaikka hän oli älykäs ja valpas työntekijä, järjestelykykyisimpiä miehiä.  Kolme poikkeuksellista miestä joutui tuhoon, koska minä en ymmärtänyt alkoholismia niin kuin nyt. Kohtalon ivaa minusta tuli itsestäni alkoholisti! Jollei eräs ymmärtäväinen ihminen olisi päässyt väliin, olisin varmaan seurannut näiden miesten jalanjälkiä. Minun sortumiseni maksoi yhtiölle ties kuinka monta tuhatta dollaria, sillä ihmisen kouluttaminen johtaja- tasolle on kallista. Tällainen tuhlaus jatkuu yhä. Kuitenkin asiaan voitaisiin saada korjausta, jos eri puolilla olisi vähän enemmän tie-tämystä.  Lähes kaikki nykyaikaiset työnantajat tuntevat vastuuta hen- kilökuntansa hyvinvoinnista ja tekevät kaikkensa kantaakseen käytännössä tämän vastuun. Se, ettei työnantaja ole aina osan- nut tehdä sitä silloin, kun alainen on alkoholisti, on ymmärrettä- vää. Työnantajan silmissä alkoholisti on yleensä suuren luokan hölmö. Työntekijän kykyjen tai työnantajan henkilökohtaisen kiintymyksen vuoksi miestä on usein pidetty työssä pitkälti yli sen, mitä voidaan pitää kohtuullisena. Jotkut työnantajat ovat koettaneet kaikkia tuntemiaan keinoja. Harvoin on puuttunut