ISO KIRJA

16 ISO KIRJA tulokkaat voisivat löytää etsimänsä toveripiirin. Näissä epävi­ rallisissa kokouksissa on usein läsnä 50–200 henkeä. Meidän lukumäärämme ja voimamme kasvaa. * Ryyppäävä alkoholisti ei ole miellyttävä tuttavuus. Meidän ponnistelumme alkoholistien kanssa ovat milloin raskaita, milloin koomisia, milloin traagisia. Yksi onneton mies teki itsemurhan minun kodissani. Hän ei voinut – tai halunnut – käsittää meidän elämäntapaamme. Mutta meillä on myös hauskuutta yllin kyllin. Monia varmaan järkyttäisi se, miten maailmallisilta ja kevytmielisiltä me vai­ kutamme. Mutta pinnan alla olemme kuolemanvakavia. Uskon täytyy vaikuttaa meissä ja meidän kauttamme vuorokauden ympäri, muuten olemme tuhon omia. Useimmat meistä kokevat, ettei utopioita tarvitse enää tavoi­ tella. Me olemme tavoittaneet ne. Joka päivä se mitä ystäväni puhui minulle keittiössä, kantaa hedelmää, rauhan ja ihmisten välisen hyvän tahdon piiri laajenee. Bill W, AA:n perustajajäsen, kuoli 24.1.1971. * Vuonna 1998 AA:han kuului yli 97 000 ryhmää.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MjM=