ISO KIRJA

88 ISO KIRJA räilijöiksi ja sanomme itseksemme monta kertaa päivässä: ”Ta- pahtukoon Sinun tahtosi”. Silloin vältämme paremmin kiihty- myksen, pelon, suuttumuksen, huolet, itsesäälin ja typeryydet. Saamme paljon enemmän aikaan. Emme väsy yhtä helposti kuin ennen, sillä emme käytä voimavarojamme yhtä tyhmästi kuin silloin, kun yritimme järjestää elämää oman mielemme mukaiseksi.  Kannattaa yrittää. Me tiedämme sen kokemuksesta.  Me alkoholistit olemme kuritonta joukkoa. Siksi annamme Jumalan pitää meitä kurissa sillä yksinkertaisella tavalla, jota edellä kuvasimme.  Mutta ei siinä kaikki. Tarvitaan toimintaa toiminnan jälkeen. ”Usko ilman tekoja on kuollut.” Seuraava luku on omistettu kokonaan Kahdennelletoista Askeleelle.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MjM=